January 3, 2017
Teijän keittiö = kansankeittiö 20.11.2016
Pilkkopimeässä sunnuntaiaamussa tunkeuduimme (käyttäjien luvalla toki) kamoinemme Monikulttuurikeskus Glorian tiloihin ja aloitimme marraskuisen kansankeittiön järjestelyt.
Ruoka valmisteltiin, tila järjesteltiin kotoisaksi ja korianteria päälle. Kello yhdeltä tulivat ensimmäiset ruokailijat ja koko aukiolon ajan heitä tuli tipottain ja tasaisesti. Yhteensä viitisenkymmentä ihmistä kävi täyttämänsä vatsansa kohtuulliseen kolmen euron hintaan papuchilillä, riisillä, maissilastuilla ja “juustoke”kastikkeella. Jälkipalaksi sai valita kahvia, teetä ja hienon kookos-limekuppikakun. Ruokaa olemme tottuneet aina valmistamaan myös ruokarajoitteet huomioiden, joten tällä kertaa gluteenittomasti sai myös koko aterian.
Reseptejä en taida nyt nakutellakaan, koska tuntuisi, että tässä avoin tila ja kohtuuhintainen kaikille hyvinvointia tuova ruokailu oli tarkoituksemme. Minusta oli jossain vaiheessa ihana katsahtaa “ruokasaliin”, jossa ihmiset itsekseen tai seuroissa istuivat ja aterioivat kuitenkin jotenkin minusta yhteisöllisyyttä muistuttavalla tavalla. Tämän takia minä olen Teijän keittiössä. Ja muuten muistutan, että toiminnan pitäisi olla kaikille avointa: tule tekemään, tule syömään, seuraa toimintaa.
“Kaikille avoin” ei toki saa jäädä vain sanahelinäksi, joten aika ajoin yritän ainakin itse tarkistaa asian laitaa toiminnassamme. Otamme teiltä palautetta mieluusti vastaan (muustakin kuin ruuasta) ja parhaamme mukaan arvioimme toimintaa sen perusteella. Meitä kiinnostaa ruuan kautta käydä kamppailua reilumman maapallon puolesta, joten kerro meille hyvistä ideoistasi tähän liittyen. Viime vuonna osallistuimme muun muassa eläinoikeusaktivistien sakkokassan kartuttamiseen, paikallisen musiikillisen kulttuurin ruokkimiseen ja rahalliseen tukeen jyväskyläiselle perheelle, jonka pieni jäsen oli sairastunut vakavasti.
Juuh, ja niin tuona sunnuntaina poistuimme pilkkopimeään marraskuun iltaan kamoinemme. Onneksi nyt on jo kevättä ilmassa (on!).
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment