Teijän keittiö debytoi uudella kokoonpanoollaan tarjoilemalla voileipiä Leipä-baarista Kankaan puutarhalla, Kankaan avoimien ovien tapahtumassa. Valikoima oli runsas, ja selvisi sekin mitä vegaani laittaa leivän päälle! Valittavana oli mm. saaristolaisleipää tai sämpylää, papulevitettä, linssilevitettä, habanero-paprika-tahnaa, soijasuikaleita, savutofua...
Saaristolaisleipä (3 kpl)
1 l appelsiinimehua
2 pkt (á 50 g) hiivaa
3 dl ruisjauhoja
3 dl tuoppimaltaita
3 dl kauraleseitä
2 dl siirappia
1 rkl suolaa
11–12 dl hiivaleipäjauhoja
Voiteluun: (Kuusenkerkkä)siirappia ja vettä
Liuota hiiva lämpimään mehutilkkaan. Sekoita hiivaliemi ja kaikki muut aineet loppumehuun. Käytä isoa kulhoa, sillä taikina on melko löysää ja kuplii noustessaan. Kohota 1½ tuntia. Voitele kolme pitkää 1 ½ litran vuokaa ja jaa taikina vuokiin. Paista 1½ tuntia 175-asteisessa uunissa. Jos haluat, voitele leivät siirappi-vesiseoksella, kun ne ovat paistuneet noin tunnin.
Avokado-basilika levite
2 kypsää avokadoa
2 dl auringonkukansiemeniä
2 rkl öljyä 2 rkl sitruunamehua
1 tl suolaa puoli ruukkua tuoretta basilikaa
Halkaise avokadot ja poista siemenet. Koverra avokadojen hedelmäliha tehosekoittimeen. Lisää öljy, sitruunamehu ja suola. Huuhdo basilikan lehdet ja lisää nekin tehosekoittimeen. Aja ainekset tehosekoittimessa tahnaksi. Jos tehosekoittimessa ei tehot riitä, voi öljyn tai sitruunamehun määrää lisätä jolloin tahna sekoittuu helpommin. Tahnan vihreä väri muuttuu rusehtavaksi nopeasti, mutta ei tarkoita että tahna pilaantuu. Avokadon siemenet voi asettaa tarjoiluastian pohjalle estämään värin muuttumista.
Seitan-makkara leivälle
4 dl gluteiinijauhoja
1,5 dl kikhernejauhoja
3 dl paseerattua tomaattia
2 rkl tomaattipyrettä
0,5 dl öljyä
0,5 dl soijakastiketta
3 valkosipulinkynttä
oman maun mukaan nestesavua ja grillauskastiketta (esim. Hickory)
Sekoita yhteen gluteiinijauhot ja kikhernejauhot. Yhdistä toisessa astiassa paseerattu tomaatti, öljy ja mausteet. Hienonna nesteiden joukkoon valkosipulinkynnet. Lisää neste-mausteseos kolmessa osassa jauhojen joukkoon kädellä vaivaten. Jauhojen laatu vaihtelee joten jos taikinasta tulee liian juoksevaa, jätä loppu neste-mausteseos lisäämättä. Vaivaa taikina hyvin ja nosta foliopaperin päälle. Muotoile taikinasta sopiva makkaramainen pötkö. Halutessaan makkaran voi sivellä grillauskastikkeella. Kääri makkara folion sisään ja sulje folion päät. Kääri pötkön ympärille tarvittaessa toinen foliopaperi. Paista 200 asteisessa uunissa noin 1 tunti. Anna jäähtyä ja siirrä sitten jääkaappiin mieluiten yön yli. Viipaloi makkara, nauti leivän päällä tai makkarakastikkeessa.
Perinteikkäässä Kadunvaltauksessa Teijän Keittiö tarjoili pitsaa, vegemukeja sekä marjaisia muffinseja.
Marjaisat
muffinsit n.
40 kpl
5
banaania
7,5
dl maustamatonta soijajugurttia
3
tl vanlijasokeria
5
rkl rypsiöljyä
2,5
dl sokeria
10
dl vehnäjauhoja
7,5
tl leivinjauhetta
4
dl kaurahiutaleita
5
dl pakastemarjoja
Muussaa banaani haarukalla kulhoon. Sekoita joukkoon soijajugurtti ja rypsiöljy. Yhdistä toisessa kulhossa kaikki loput ainekset paitsi pakastemarjat. Sekoita seokset yhteen ja lisää sitten varovasti kääntelemällä jäiset marjat. Annostele taikina muffinsivuokiin. Paista 175 asteisessa uunissa n. 20-25 min.
Muussaa banaani haarukalla kulhoon. Sekoita joukkoon soijajugurtti ja rypsiöljy. Yhdistä toisessa kulhossa kaikki loput ainekset paitsi pakastemarjat. Sekoita seokset yhteen ja lisää sitten varovasti kääntelemällä jäiset marjat. Annostele taikina muffinsivuokiin. Paista 175 asteisessa uunissa n. 20-25 min.
Kivelänrannan kesätapahtumassa tarjoiltiin brunssia. Annokseen sai valita tomaatti-sipuli-salaattia, tofu-perunasalaattia, leipää ja cashew-papu-tahnaa, marinoituja siitakesieniä, paistettua ananasta, parsakaalta ja seitanlastuja, paprika-majoneesilla ja chili-kastikkeella. Jälkkäriksi oli tarjolla smoothieta ja samovaarista teetä.
Tourujoen yössä oli grilli kuumana ja nälkäisille oli tarjolla makkaraa ja hampurilaisia!
Höstfesteillä TK ruokki festarikansaa savutofulla höystetyllä pyttärillä!
Savumarinoitu tofu
250g maustamatonta tofua
0,5 rkl nestesavua
2 tl suolaa
2 rkl savupaprika -maustetta
öljyä paistamiseen
Viipaloi tofu ohuiksi siivuiksi ja laita siivut laakeaan kannelliseen astiaan. Sekoita toisessa astiassa mausteet ja kaada seos sitten tofuviipaleiden päälle. Sulje astian kansi ja laita jääkaappiin marinnoitumaan yön yli tai ainakin pariksi tunniksi. Kuumenna öljyä pannulla ja paista marinoituneet tofuviipaleet.
Helmikuussa hemmoteltiin Vegaanihaasteeseen osallistuneita ja kaikkia muita vegaanisesta kokkailusta kiinnostuneita Teijän keittiön Kokkauskekkereillä jotaka järjestettiin Monikulttuurikeskus Glorian tiloissa. Mukaan sai tulla valmistamaan ruokaa maksutta ja oppimaan uutta. Lopulta pöytä notkui herkuista: perunapiirakoita, munaton munavoita, avokadohummusta, supersuklaakakku, sitruunakakkua, riisisalaattia, juustoketta, kookospekoninia, jakkihedelmä ”pulled pork:ia", karkkeja... Kokeilussa oli myös molekyyligastronomia.
Yläkaupungin yöhön TK osallistui eksoottisella suomalais-intialaisella fuusiokeittiöllään. Ilokiven läheisyydessä tarjoilimme Curry-kukkosia (eli lanttucurrya ruiskuoressa), Varanasin vatruskoja (eli kasviscurrya perunakuorella), Kalkutan kreemimunkkeja (eli sitruuna-inkiväärimunkkeja
Inkiväärikreemi n. 20 munkille
1,5
dl kookosmaitoa 1 rkl maissitärkkelystä
1 rkl sokeria
2 tl
inkivääriä
25
g Tummansinistä Keiju-margariinia
0,5 dl
tomusokeria
Vatkaa margariini vaahdoksi ja lisää sen sekaan kylmä kiisseli sekä tomusokeri. Maista ja tarkista, tarvitseeko kreemi vielä jotakin.
Varanasin Vatruskat (n. 20 kpl)
Kuori:
n. 1 kg perunoita
n. 2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
1 tl suolaa
Täyte: Kuullota ensin hetken aikaan reilusi intialaisia mausteita kuten kurkumaa, juustokuminaa, chiliä ja garam masalaa, jonka jälkeen lisää sipulisilppua ja valkosipulia. Täytteeksi sopivat esimerkiksi porkkana, kikherneet ja herneet. Kuori ja keitä perunat kypsiksi, jonka jälkeen survo ja anna jäähtyä. Lisää jauhot ja suola ja sekoita taikinaksi. Leivo pitkoksi ja jaa 20 osaan, jotka jauhojen avulla taputellaan tai kaulitaan noin 10 cm halkaisijaltaan oleviksi lätyiksi. Lisää reilu ruokalusikallinen täytettä ja taita lätty kiinni puolikuun muotoiseksi (voitele reunat ensin vedellä, niin eivät aukea uunissa niin helposti).
Seuraavan kerran Teijän keittiö näyttäytyy 7.6.15 Monikulttuurikeskus Glorian tiloissa (Matarankatu 6) Intia-brunssin merkeissä. Tervetuloa!